Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talliporukka

Eli siis ne ihmiset

Åse - omistaja
"Kolsvartin omistaa Åse niminen nuori leidi, joka on hevosharrastuksen parissa pyörinyt koko elämänsä ajan. Åsen synnyinmaa on Ruotsi, mutta ylästeen jälkeen Åse päätti muuttaa Suomeen. Kieli lähti pian sujumaan kuin vettä vaan, ja muitakin asioita neiti suomalaisilta oppi, mutta onnelliseksi ei Åse itseään enää parin vuoden jälkeen tuntenut. Niinpä Åse päättikin suorittaa opintonsa Suomessa loppuun ja palasi lopulta Ruotsiin, rakkaaseen ja kylmään Norlantiin. Kaiken lisäksi Åse päätti toteuttaa vanhan unelmansa - ratsastustallin avaamisen. Hiljaa hyvä tulee, ja pian keskellä korpea seisoikin jo komea tallirakennus jos toinenkin, sekä lähimaastoon rakennettiin tarhat, Åsen itsensä talo ja ratsastuskenttä. Maneesi tuli vasta myöhemmin."

Olen pituudeltani 172cm ja erittäin hoikka. Hiukseni ovat kenties kaikista helpoiten huomattava piirre, pituudeltaan ne nimittäin ylettyvät jo takamukseeni saakka. Väriltään hiukseni ovat perusmaantien ruskeat, ja sellaiset ärsyttävän lättänät. Silmäni ovat vihreät. Pukeudun yleensä aina mustiin vaatteisiin, onhan se sentään lempivärini. Pitkät takit ja tiukat farkut on yleinen näky jos alkaa vaatteitani katselemaan. Syntymästäni saakka on minulla ollut yliliikkuvat nivelet, joten farkkujen alta pullottavat polvi- tai nilkkatuet ovat siis varsin yleinen näky.

Luonteeltaan olen siis erittäin mukava, puhelias ja huumorintajuinen henkilö, ja suorastaan rakastan seuraa. Yksin en koskaan tahdo jäädä, vaikka sitä luultavimmin harvoin tulee edes tapahtumaankaan. Mahdollisista kysymyksistä ja epäselvyyksistä voi siis tulla juttelemaan minulle, ja ihan vain muuten vain rupattelemaan tulokin on hyväksyttävää.

Hoitajat

Yksärinomistajat

  • Hilla || RB Attractive
  • Hilla || Astronom Sterne BAM

Käsitykseni mukaan kyseessä on kaksi eri Hillaa.

Mitä vielä?

Tallilla käy näiden ihmisten lisäksi toki ulkopuolisiakin, mutta muita tuttuja kasvoja ovat esimerkiksi eläinlääkäri ja kengittäjä. Valmennuksia, tunteja, maastoja ja leirejä hoitaa pääasiassa Åse.

 

 

Anna positiivinen ääni VRL'n tallilistalla!
Virtuaalitalli || a sim-game stable

©2020 ♞ Kolsvart - suntuubi.com